Yritysmaailma, tämä paljon puhuttu ja kehuttu, ei ole kiintoisa ainoastaan taloustieteen näkökulmasta, vaan myös kielitieteen. Sen keskeiset toimet, kuten johtaminen
ja strategia, näyttäytyvät usein meille sarjana sanoja ja käsitteitä: "asiakaslähtöisyys", "vastuullisuus", "viestintä" ja niin edelleen.
Välillä törmää
jopa olettamukseen, että johtaminen on ennen kaikkea tätä – kerrontaa, käskemistä ja käsitteitä. Moni pomo onkin kovin keskittynyt siihen, onko hänen sanomisiaan kuultu ja ymmärretty.
Hienosti sanottuna puhutaan siitä, onko saavutettu "yhteinen tahtotila" tai "onnistuttu jalkauttamisessa", mutta oikeastaan ihmetellään vain, josko sana kuului.
Tämä
on ikävää, koska aito johtaminen ei lähde niinkään siitä, miten hyvin saa äänensä kuuluviin, vaan siitä, miten hyvä on kuuntelemaan. Paljon puhuttu asiakaslähtöisyys on vain hankala
sana sille, että kuuntelee asiakkaitaan.
Strategian jalkauttaminen lähtee ennen kaikkea siitä, että kuunnellaan niitä, joiden työ sen toteuttaminen on. Vastuullisuus on sitä, että
kuuntelee muitakin kuin omistajia ja omaa piiriään. Ja niin pois päin.
Yhdestä näkökulmasta katsottuna johtajuus on siis taitoa kuunnella ja toimia kuulemansa mukaan. Samalla ylennämme
usein niitä suulaita. Niitä, jotka kovin mielellään kertovat, miten asiat ovat. Niitä, jotka rakastavat käsitteitä ja niiden käyttämistä.
Me harvemmin edes opetamme
johtajia kuuntelemaan. Kauppakorkeakoulussa kyllä pakotetaan kuuntelemaan luentoja, mutta vain, jotta opiskelijat voisivat sitten toistaa niitä samoja sanoja, hieman muunneltuina.
Työelämässä
johtajan malli on vieläkin hän, joka selvästi sanoo, ja hän, joka jopa vähäpuheisena pitää päänsä eikä turhia kysele tai kuuntele.
Tänään
Suomessa huudellaan johtajuuden perään, ja puhutaan paljon niistä tekijöistä ja innovaattoreista, jotka muista piittaamatta porhaltavat eteenpäin. Hyvistä kuuntelijoista puhutaan vähemmän.
Mitä jos Suomi tarvitseekin ennen kaikkea parempaa kuuntelemista? Sellaista, jossa kuullaan, mitä asiakkaat, ja jopa alaiset, sanovat? Toisin sanoen johtajuutta, jossa keskustelu on keskeisempää kuin ne omat rakkaat käsitteet.